28.12.2014

Vuolukivisen hellan kunnostus

Juhannuksen lähestyessä keittiössä edistyi myös toinen sivuprojekti, eli vuolukivihellan kunnostaminen. Käsittelen tämän nyt erikseen. Puuhella oli päässyt 20 vuodessa jo huonoon kuntoon. Pinta oli todella likainen. Ensin yritimme etsiä netistä tietoa ja puhdistaa pintaa eri aineilla. Mitkään aineet (ihmesieni, fairy, etikka, vesihiontapaperi) eivät tuntuneen auttavan riittävästi.  Mietimme eri vaihtoehtoja pinnan uusimiseen (mm päälle kaakelointi, Primavista-pinnoite) mutta päädyimme vain hiomaan pinnat uudelleen. Olin jo aiemmin maalannut hellan ympärillä olevan muurin valkoisella Sisä20-remonttimaalilla (Rautiasta). Ennen laminaatin laittoa vanhat kipinäsuojana toimineet ja halkeilleet kaakelit poistettiin lattiasta. Lattia tasoitettiin valamalla kohtaan betonia ja sen jälkeen pinta tasoitettiin.


Sitten alkoi vuolukivilieden puhdistus. Tai tässä tapauksessa pintojen hionta. Päällyslevyt irroitettiin, samoin rautaluukut ja ne kannettiin ulos pölyhaittojen minimoimiseksi.  Muutaman kymmenen minuutin hionnan jälkeen eroa on kuin yöllä ja päivällä! Riskinotto siis todella kannatti. Alla olevassa kuvassa näkyy hiotun ja hiomattoman pinnan välinen ero. Metalliset hellanluukut käsiteltiin Liberon Grafiittivoiteella. Lopuksi myös vuolukivihellan kyljet hiottiin hiomakoneella. Vuolukivi voidaan myös hionnan jälkeen käsitellä jollain suoja-aineella.


Keittiön loppuun saattaminen viivästyi. Tilasimme joulukuun alussa lasit välitilaan ja hellan eteen lattialle ja ne kiinnitettiin paikalle joulua edeltävällä viikolla. Tältä näyttää puuhellamme valmiina!



Keittiöremontin valmistumisesta ja sisustamisesta pääset lukemaan lisää "Uuden keittiön sisustus"-päivityksestä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti